Sivut

3.11.2014

 Hei!  Havaitsin vastikään että on jo reilu vuosi kulunut siitä kun viimeksi kirjoitin tähän Blogiini. No nyt sitten vihdoinkin päätin kirjoittaa, ihan noin vuosipäivän kunniaksikin.



   Niin kuin yllä olevassa huoneentaulussakin sanotaan että on kynä kyllä kunnossa mutta se kun ei riitä. Sanottavaakin pitäisi olla ja pilkun paikatkin pitäisi löytää suurinpiirtein oikein. Muuten tuo
"penna" sana tuntuu oudolta sanalta, jostain sen kaivoin "sanakirjasta" on aitoa Raumangieltä? Mut
kyllä me Nummella "pännästä" puhuimme kun kynää tarvittiin, silloin muksuna. Kai me ollaan vaan
niin nuoria oltu siihen oikeaan kieleen. 
   Niin siitä kirjoittamisesta! Aloitan viime talvesta, se kun meni meni aika vauhdikkaasti. 



   Töissä tuli sitten se "loppurutistus" suoritettua, eläkepäätöstä jonkunaikaa jahkailin, ei se päätös
sittenkään niin helppo ollut, ihme kyllä. No sain sen viimenkin tehtyä ja kesällä sitten eläke alkoi. 
   Reilut 48 vuotta tuli työuraa satamassa kartutettua, ei hassummin vaikka itse sen sanonkin, hullulta
tuntuu tuo ajan kuluminen kun sitä kelaa taaksepäin. Mutta siitähän sanotaan että aika kuluu hyvin kun on mukavaa ja että viihtyy. Satamassa on se oma työmaa fiilis ja huumori. Siellä vietetyt vuodet
kertovatkin selkeästi sen että että viihdyin. Taisi sattua omanlainen työmaa kohdalle, sellaista toivon
kaikille itse kullekin, joskus sen löytämiseksi ja saavuttamiseksi kannattaa kuitenkin itse joustaa sopivasti jostain ja sopeutua. Ihmisiä kun on niin erilaisia. Onneksi.
   Taisi urani aikana olla kymmenkunta toimitusjohtajaa, sekä paljon enemmän muuta hallinnon ja
johtoportaan edustajaa, siinä tuli nähtyä monenlaista "uudistajaa" ja systeemien kehittäjää. "Ei mikkä
muut, josei luada uutt" On aivan totta, jollei uudistukset ole vain uudistuksen vuoksi. Pitäähän niistä
hyötyä olla ja ne pitää sovittaa jo olemassaolevaan kulttuuriin että toimivat.



    Sitten hankin itselleni (eläkeleluiksi) uuden matkakameran, tietokoneen ja digitaalisen piirustus laudan. Vanha pc:kone jäi vielä varakoneeksi 10 v,  palvelleena, XP : n taru kun on loppumassa, en enää innostunut uudesta Window`sista, joten päätin siirtyä omppu laitteisiin. Samalla vanha Nokia
jäärä heitti senkin perinteen romukoppaan. Oma totuttelunsa näissä on ollut, niiden kommervärkkejä olen "ihmetellyt" ja piirrellyt siinä oheessa. Siinä syntyi talvella lisää noita huoneentauluja, joita on mun Etsy kaupassa esillä.
    Ihan uuden innostuksen kaltaisen AHA elämyksen sain kun löysin vanhoja vuosien takaisia luonnosvihkojani, niiltä 70-90 lukujen ajoilta. Monta vihkoa ruutupaperille piirrettyjä erikokoisia
luonnoksia ja muistiinpanoja. Silloin minulla oli tapana (on vieläkin), tehdä ideoista pikkukuvia blokkiin, täydensin niitä sitten tekstillä ja väriehdoltelmilla. Joo o! näistä muistiinpanoista otin oikein asiakseni piirtää/maalata aiheen mukaan näistä digitaaliseen muotoon. Muutama työ on jo valmiina, 
saa nähdä mitä näistä pidetään. Osa ajattelee että "HÖH !" noi on koneella tehtyjä, mutta ei se kone mitään tee, jos ei joku sitä käytä. Näissäkin töissä minä itse olen joka viivan piirtänyt, värit sekoittanut ja pensselin jäljet maalannut. Onhan taidemaailma täynnä eri tekniikoilla ja erilaisilla oudoilla materiaaleilla tuotettuja teoksia. Valo, romu, leikkeet, pännä, pensseli tai pikseli, mitä sitten? No kokeiluja epäonnistumista ja onnistumista ja onnistumisen ja luomisen iloa. Lopputulos on kuitenkin tärkein. Ja luomisen ilo, parasta on jos sen ja tunnelman pystyy jakamaan teoksen muodossa muillekkin.



   Aika paljon on tullut myös valokuvattua tuon taskukameran myötä, se kun on useimmiten mukana,
toisin kun järkkärireppu. No näitä kuvia on muutama esillä Etsyssäkin ja varmasti laitan lisääkin, ehkä jopa kehyksissäkin, kuka tietää.
   Normaalikuvien ohessa on tullut luotua myös "ei ihan tavallisia" kuvia. Käsiteltyjä ja ei muunneltuja, pitää pohtia mitä niistä kehittyy ehkä ajallaan jotain. 
    No tässä näitä kuulumisia, pitää lopettaa tähän, kun pakkaa nämä jutut venymään liian pitkiksi. 
Edellistäkään ei oikein kukaan lukenut, kun oli kuulemma "niin pitkäkin". No taisi se vähän karata kynästä. Palaan piakkoin taas, nyt kun pääsin alkuun. Seuraavina sade/myrsky/räntäpimeydessä rypevissä Marraskuun päivissä, löytyy sopivaa aikaa. Kirjoittelen siitä mitä kesällä puuhailin. Miten eläke alkoi, reissuista, grillailusta rannoilla ja pihoilla, katson mukaan muutaman kuvankin siis
KESÄSTÄ!




   Hyvää Joulun odotusta.                                                                                             Matso.

Ei kommentteja: