Terve taas!

          Jatkan näitä kohinoitani jälleen. Viimeksi oltiin Venetsialaisissa ja alkusyksyssä.

Venetsialais tunnelmaa Kortelassa. 

Syksyä Jokirannassa.

Kanaalin syksyä.

          Minulla syksy meni upeasti kun oli nuo ilmatkin hienoja. Oli siinä juhlaakin mukana, kun tuli Tuulan kanssa kymmenen yhteistä vuotta täyteen, sitähän oli syytä juhlia, niinpä "jotkut" sitten monilla kakuilla ja grilliherkuilla "yllättivät" meidät. Oi sitä juhlimista, vähän laulettiinkin. Terveiset sinne ja kiitokset vielä kerran, oli huippu tarjoilut ja mieliinpainuva ilta.

Upeita ja makoisia kakkuja.

Vähän savutti, mutta herkkuja syntyi.

        Näissä merkeissä se syksy alkoi. On jäänyt jotenkin päähän nämä kuulumisten kirjoittamiset

aika järjestyksessä, pitää saada tää blogi ajan tasalle. Ihan kuin jotain päiväkirjaa. No jotain pitää tässä kirjoitella, olis muuten paljon helpompaa jos koulussa olis tuo äidinkieli kiinnostanut. Meillä 

pojilla se kun ei ihan suosituin aine ollut. Sekin vielä harmittaa kun sitä ei ole tullut myöhemminkään kehitettyä. Olen sen matkan varrella usein huomannut, varsinkin työelämän eri vaiheissa. Niinpä nää mun kirjoittelut ovatkin tällaisia "omasta kynästä" lähteneitä, mutta enpä jaksa niitä tässä pohtia. Kirjoitan sitten vaan näin.

        Käytiin Lönnströmin taidemuseokin hyvästelemässä. Siellä on vietetty monta hyvää hetkeä taiteen parissa. Myöskin erittän hieno rakennus.

 

      Tuli mieleen että oltiin siellä joskus tosi nuorina , POLIISIN pakeillakin. Se taisi olla elokuuta, kun kun olimme tulossa Merskasta tansseista? Muutaman kaverin kanssa ja oli sinää tyttöjäkin mukana. Kivisillalla ja siinä ympärillä oli todella paljon porukkaa koolla. Mekin pysähdyimme siihen

sillalle, kyselemään muilta että mikä tämä juttu on? Mikä meininki? Mitä täällä tapahtuu? Siinä samalla tuli tuli "mustamaija" vauhdilla siihen, ovet pamahti auki ja auto täyteen hulinoitsijoita ja räyhääjiä. Me tietysti siinä joukossa poliisiasemalle syyttömät. Siellä meitä sitten yksi kerrallaan kuulusteltiin, yhdessä pienessä huoneessa koko porukka. Yhdellä sormella per käsi se poliisikin kirjoitti henkilötiedot ylös. Kova pölinä ja hässäkkä siinä oli, niinpä hetken kuluttua siltä virkamieheltä meni hermot se huusi ja ärjyi aikansa ja sitten ajoi kaikki ulos, huusi vielä että tämä

juttu on tässä. Ei tullut nimeä poliisin kirjoihin kaikille. Nämä jutut kehittyivät sitten niiksi nuorisomellakoiksi, mutta se on jo toinen tarina.

      Syksyn aikana olen jatkanut kuvankäsittelyn, digitaalisen piirtämisen ja maalauksen opiskelua. Sillai tyvestä puuhun metodilla taas, kuten joskus grafiikkaakin. Tekniikoissa ensin perusasiat haltuun, että pystyy sitten toteuttamaan ideoita. Nyt on jo muutama piirros ja maalaus valmiina ja jopa kehyksissä. On se taas aika "siistii" katsoa mitä on saanut aikaan, ihan konkreettisesti.

Memory sarjaa, grey, blue ja orange.

    Memory sarjan aihe on sieltä minun ruutuvihosta vuosien takaa. Siinä on sellaista silmänkääntö

temppua mukana. Jos ajattelet esim, jotain laattoja jotka on ladottu tuolla tavalla, niin missä on se päällimmäinen? Mistä se alkaa, mihin päättyy? Se kiertää ympyrää, palaa takaisin, niinkuin muistotkin usein.

Tässä kaksi esimerkkiä huoneentauluista uus`vanhoissa kehyksissä.

"Love for ever" vas. On valokuva, talon ovesta, Kreetan vuoristokylässä.
"Oh no! Pablo was a drinking not me". Taas on jonkinmoista huumoria.

      Muutama grafiikan työkin pitäisi vedostaa valmiiksi, kun jostain puuttu vielä vedoksia. Saas nähdä tartunko vielä kuparilevyynkin ja ferriin, olis sekin taas,,,

      Jokin aika sitten menin työhuoneelleni vähän "järjestelemään" paikkoja. Siitähän tulikin ihan selkeä raivauskeikka joka jatkuu vieläkin. Kävin painovärit läpi, kaikki melkein kuivuneita, nuhraantuneet paspikset minä hävitin. Vedokset, mitä jäljellä on järjestelin uudelleen. Vielä pitää

paljosta luopua, että saisi tilaa ja ilmaa ympärilleen.

     Kaikkein yllättävintä oli se kuinka paljon on kehyksiä kertynyt. Vanhat näyttelyitä kiertäneet, kirpputoreilta hankitut, sekä kaikenmaailman alekehykset ja Tiimarin lopuunmyynti ostokset! Päälle

vielä itse tehdyt. Se on aika hirvee määrä, varmaan sata kehystä. Monen sorttisia, kuntoisia ja kaiken

kokoisia.

    Paljon olen tuunaillut kehyksiä uuteen uskoon, miettinyt niihin sopivia töitä. Taitaa jo olla kolmannes kehyksistä löytänyt itselleen kuvan.

"Red Dog" Vas, pienennettynä kirppari "kitsch" kehyksiin, ovat "muoviantiikkia"
kuva on muuten valokuva painoväritahroista.
"In Rock We Trust" on myos sovitettu muovikehyksiin.

    

Vanha grafiikan työ "Yökiitäjä" uusissa kehyksissään.

  

"Matkamuisto" On digitaalinen piirros, jonka luonnoksen
löysin sieltä vanhoista luonnoksistani.

    

"Hyvin sovitettu" tällainen värikäs musiikkiaiheinen
piirros.

    

"Lintu sininen" on valokuva vanhan tuolin sivusta. Oikein jalopuu kehyksissä

       Projekti jatkuu samoin siivous ja raivaus. Paljosta "tarpeettomasta" pitäisi vielä luopua, jos älliä löytyis.

"Hieroglyfejä ja muutama käsimerkki" sai alkunsa sieltä 70-80 luvun ruutuvihosta
myös. Muistiin olin merkinnut yhden käsimerkin ja tuon työn nimen.

  

"Ilmiselvä vapaa sielu" on myös sieltä vanhoista muistiinpanoista. Vaihdoin
siitä paperilennokin tilalle lentsikan, joka roikkuu työpöytäni yläpuolella,
joskin punaisena.

    

"Hieroglyfejä ja käsimerkkejä" on versio jota en voinut olla tekemättä.

      Mitä kuvia? Niin olen pyrkinyt luovaan ja personaalliseen kuvaan, sellaiseen mitä ei muut vielä

ole tehneet, näitä olen pohtinut ja joitakin sarjoja koonnut. Mutta ovat vielä vähän raakileina ja viimeistelemättä. Siellähän muhivat ja paranevat? Aina kun käyn niitä läpi ja tarkkailen, sarjat pienenevät ja ajatus ikäänkuin kiteytyy. Odottelen jos vaikka tulis timantteja.

"Tuhottu musta" Valokuva.

  

                                                                                   

"Verkon suojassa" "Rauta suoja"  ja "Pääsiskö valoon" Pientä kuvankäsittelyä
näissä kuvissa.

        Mitä järkeä? Miksi teen taidetta, miksi uusia kuvia?

                                                                              

"Sea" canwasversio valokuvasta, joka todellakin näyttää kolmiulotteiselta.  

                                                                                  

"Illan valo" samaa sarjaa edellisen kanssa.

       Kun tuntuu että maailma on täynnä kuvia. Tai ei tunnu pelkästään onhan se niin. Onko kuva itsessään kuollut? Kun maailma syytää meille kuvia joka tuutista, on digi,paino,taide,valo,video ja valokuvia on pelejä sekä kaikenmoisia mainostauluja välkkymässä. Tarvitaanko enää kuvia koteihin, toimistoihin, kahviloihin tai julkisiin tiloihin, tarvitaanko tekijöitä, yleensä taidetta? Missä kulkee raja? Ei kai sitä kukaan tiedä, se vaan on sitä kun on aina oleva luovia ihmisiä, eikä niitä pysäytä mikään. Luovuus, sen välineet, materiaalit, aiheet, muuttuvat ja vaihtelevat. On perinnettä mihin kaikki perustuu, sitten on sitä valtavirtaa. On myös sitä kaiken kyseenalaistavaa uutta ja radikaalia. Näinhän se on, näin se on aina ollut. Uutta koettavaa, uusia elämyksiä syntyy, eikä uutta synny ellei

sitä luoda. Siinähän kaikki pysähtyisi.

                                             

Digimaalaus "Yhdessä" canwasversiona. Leveyttä jo metri.

   Siksi minäkin kuviani luon. Eihän minun kuviani kukaan muukaan tee. Ne eivät pääse nauttimaan siitä prosessistakaan, joka on käytävä aina uuden teoksen kanssa läpi. Eikä se ole aina helppoakaan, onneksi saan kulkea sitä tietä. Huonoista arvostelijoista tai niistä ärsyttävistä näennäiskehujista huolimatta. Luomisen iloa kaikille, mitä sitten teetkin. Ilosta alkanutta vuotta 2015!!! Nauttikaa myös

uusista kokemuksista joita vuosi taas tuo. OHO! Taas taisi kynä karata käsistä, tai ajatus. Valoa päin, 

sanoi kesän lapsi.   Tervesiä Matso.     

 

Jokirantaa, kun ensilumi saapui Raumalle.

 

PS: 04.01.15. Avattiin Rauman ja Vaasan taidegraafikkojen yhteisnäyttely. Uudessakaupungissa siellä

Aquariuksen tiloissa, kulttuurikeskus Crusellin Liljelund halli on siellä alakerrassa. Käykää U-gissa

ei se niin kaukana ole. Näyttely on auki 06.02.15. asti.
 

Yli 80 työtä, eikä hassumpi näyttely.

                                                                              

                                                                               

                                                                             

Huoneentaulut Rauman giälel.

    Nämä huoneentaulut ovat minun versioitani entisajan "mummolan" huoneentauluista. Ajatus näiden tekemiseen lähti, näistä sisustustauluista joita on ollut markkinoilla jo pidemmän aikaa. Raumangiälisiä versioita on ollut hauska tehdä. 

 

 Siinä samalla olen tehnyt myös Englanniksi vastaavanlaisia.

  Kehitteillä on myös muunnelmia, nyky Suomen kielellä.

   Näiden tekemisestä sain uusia ajatuksia ja ideoita myös kuvataiteen tekemiseen. Näinhän se menee, tekemisestä syntyy aina uutta ja uusia ideoita. Näistä olen kirjoitellut noissa blogeissani

ja kirjoittelen jatkossakin. Mutta tässä on nyt tarkoitus kertoa, että näistä Raumangiälisistä huoneentauluista on muutama kehystettynä esillä  Jarin Kuvakaupassa.  Kuvakaupan Jari on jo Kontion kesänäyttelystä asti vihjaillut että pitäisi näitä olla jossain myynnissäkin. No nyt on,

vähän alkua. Käykää katsomassa ja kertokaa muillekkin.  Olkaa uteliaita terveisin. Matso. 

Kesäkuulumisia.

        No niin, täällä taas kynän varressa niinkuin lupasin. Joo o, kirjoitan aina ensin lyijykynällä, se välillä ihan mukavaa, kokeile vaikka. Keäsästä piti vähän kirjoitella, ajattelin vähän kertoa miten se meni. Pidin jo koko kevätkauden, loppuja vapaitani pois ja kesälomankin siihen jatkoksi. Heinäkuussa kun alkoivat ne eläkepäivät. Ennen sitä, oli jo monet "Läksiäiset" työkavereiden kanssa ja olo oli keveä koko kevään.

Huippuhyvän kakun saa kun tilaa.

Käyntikortit silppuriin.

         Suomen suven epävakaita ilmoja ja eläkkeen kunniaksi lähettiin Kesäkuun alussa Rethymnoniin Kreetalle,     ystäväpariskunnan kanssa. Matka varattiin jo syystalvella "Karaokeillan" humussa. 

Turisteja ihailemassa auringonlaskua.

Olikin todella mukava reissu. Vuokrattiin ihan rannasta sellainen "rivitalon" pätkä. Se olikin myönteinen yllätys kun ei oikein tiennyt mikä odottaa, oli jopa parempi kuin kuviteltiinkaan. 
  

Olohuoneesta rannalle.

      Oli tunnelma ihan eri kuin hotellissa, sellainen oma tekemisen meininki. Ei haitanneet pienet kevätmyrskyt, eikä se hiekka jota tuuli toi Afrikasta.

   

Kovin tuulinen teltan paikka oli jollakin.

      Oli lupsakka ja positiivinen asenne kaikilla, oltiin todella lomailemassa. Vuokrattiin siinä auto yhdeksi sateiseksi ja tuuliseksi päiväksi, kierreltiin vuoristossa, nähtiin aitoja pikku kyliä ja käytiin taas Kournas järvellä.

Aitoa Kreetaa, vuoristossa.

     Rethymnon oli myös mukava yllätys minulle, en osannut esitteistä ja ennakkoon tutustuessani kuvitella sitä niin viihtyisäksi. Muutkin tykkäsivät. Onneksi ilmat paranivat ja loppupuoli olikin jo ihan lämmintä, ja Rethymnon tuli tutuksi.

Rethymnonin kujilla.

     Kreetasta on tullutkin meidän suosikkipaikkamme jostain syystä, ehkä se ruoka ja ihmiset sekä

tuttu tunnelma. 

     Kotona taas käytiin Hesassa katsomassa ZZ Top:pia Kaisaniemen puistossa. 

Viileetä oli Hesassa.

    Vähän viileässä illassa nautiskeltiin, oli melko hyvä keikka. Cheap Sunclasses ja Rough Boy ymmuut tutut soivat kyllä komeasti, mutta sillai kliinisen innottomasti, partaäijät olivat tulleet illaksi duuniin. Thats it!

Äijät töissä.

    Onneksi Melrose oli hyvässä vedossa ja Ben Miller Band oli hyväntuulinen porukka se nostatti fiilistä. 

    Juhannuskin sitten tuli, siitä ei paljon kerrottavaa olekkaan muuta kuin tuuli ja kylmyys. Rivi termospulloja ja lämmin juoma. 

Juhannuksen kunniaksi, tuli Suomi pilvi.

Kyll kaffett o.

No onhan sitäkin muisteltu ja taivasteltu jälkeenpäin, mieleenjäävä Juhannushan se oli, kyllähän se

mukava seura ja tunnelma kuitenkin siitä koleudesta voiton vie. Kävimme myös Ojalan kuusiaidan

takana "tuulta pitämässä" se lämmitti, kiitoksia vaan sinnepäin.

   Olihan se vähän viileää Kesäkuuta, mutta tulihan se kesä sittenkin ja ihan kunnolla. Siitä sitten nautiskeltiin välillä kaupungin tunnelmissa. Musiikkia kuunnellen,,,

   

välillä rannassa Kortelanlahden rauhasta nauttien.

    

   Porissakin tuli käytyä, Jazz kadulla piipahdettiin.

    Pitsiviikolla oltiin jälleen turisteina omassa kotikaupungissa.

  Tänä vuonna toivatkin uutta tunnelmaa ne kansainväliset myyjät kojuineen.

  

Tallinnan reissukin tuli taas tehtyä, minusta onkin tullut jonkinmoinen Tallinna fani, viihdyn siellä mainiosti, siellä on sellainen leppoisa tatsi, mukavia pikku kahviloita, puoteja ja taidejuttuja. Ihan

kuin ulkomailla olis ja ihan tuossa lähellä.  

  Luin ennen reissua jutun Kalamajan kaupunginosasta, sinne syntyneistä uusista nuorekkaista ja persoonallisista kahviloista sekä putiikeista että ravintoloista. Repäisin jutun ja siinä olleen kartan mukaani "jos vaikka tarvittais." Muutkin innostuivat ajatuksesta nähdä jotain uutta. Oli reilusti yli 30°

lämmintä kun tallustelimme tutustumaan uusiin juttuihin. Tulihan ne kuuluisat "Tallinnan talot" nähtyä, mutta niistä kahvioista ja "uusista jutuista" olimme olleet lopulta korttelin päässä, vähän sivussa. Sitä kun myöhemmin kartasta tutkimme. Minulla kun oli vain se lehtijuttu mukana, karttasivu oli jäänyt hotelliin.  KIVA KIVA sanoi joku.

Tallinnan talo.

   Tosi lämmintä siis oli, eikä se käveleminenkään enää maistunut, koitin siinä jotenkin selitellä, että on se sentään niin mukavaa kun kertyy kokemuksia ja näkee uusia paikkoja. Vielä koimme kunnon

ukkos sateenkin joka raikasti ilman ja huuhteli Tallinnan kadut.

 Siltä oltiin suojassa pienessä taideliikkeessä, se ei onneksemme ollut niin pitkäaikainen kuuro.

  Mukava reissu hyvien ystävien kanssa se kuitenkin oli, taas kerran.

  Elokuun puolivälin paikkeilla saatiin ajatus että Kustavissa pitäis käydä pitkästä aikaa. No ei kun matkaan kävimme läpi savipajat, kangasliikkeet ja leiriytymispaikat.

No huh huh, sanoisko jotain? Ei jaksa.

Iltapäivällä piti sitten jotain syödä, mutta se ei ollutkaan niin helppoa, keskustan ravintolassa olikin "yksityistilaisuus" lappu ovessa, eikä muita näkynyt? Rantaan ei enää tehnyt mieli palata. Sitten löytyi onneksemme pienehkö kahvio josta saimme murua rinnan alle.

On se Kustavi vähän hiipunut ja vähän väljähtynyt paikka, näin vuosien jälkeen uudelleen koettuna.

Jotain pitäis niidenkin keksiä, ettei ihan kesämökki kunnaksi jäisi.

        Sitten onkin jo Venetsialaisten aika, jolloin kuvitellaan kesän päättyvän, mutta se onkin nykyään vain symbolisesti niin. Kesäähän jatkuu nykyään pitkälle Syyskuun puolelle ja hyvä näin.

Onhan se mukava perinne, tunnelmoidaan pimenevässä Elokuun illassa lyhtyjen tuikkiessa rannassa, saunoen ja hyvin syöden "upea juttu nää nyyttikestit" hyvä meininki. 

       Jees siinä sitä taas, taas yksi upea kesä jäänyt muistoihin. Alkaa se pimeä aika aina Jouluun asti. Mutta sieltä se valoisa aika taas Tammikuussa koittaa. Sitä ennnen ajattelin vielä laittaa tähän loppusyksyn kuulumisia, kehys-sumasta, taiteen tekemisestä, ja uusista töistä, joita on syntynyt myös tämän kaiken oheessa. Ettei menisi ihan kuvapäiväkirjaksi, tämä kirjoittelu.

                                                                                                   Hyvää pimeää aikaa. Matso.

 Hei!  Havaitsin vastikään että on jo reilu vuosi kulunut siitä kun viimeksi kirjoitin tähän Blogiini. No nyt sitten vihdoinkin päätin kirjoittaa, ihan noin vuosipäivän kunniaksikin.

   Niin kuin yllä olevassa huoneentaulussakin sanotaan että on kynä kyllä kunnossa mutta se kun ei riitä. Sanottavaakin pitäisi olla ja pilkun paikatkin pitäisi löytää suurinpiirtein oikein. Muuten tuo

"penna" sana tuntuu oudolta sanalta, jostain sen kaivoin "sanakirjasta" on aitoa Raumangieltä? Mut

kyllä me Nummella "pännästä" puhuimme kun kynää tarvittiin, silloin muksuna. Kai me ollaan vaan

niin nuoria oltu siihen oikeaan kieleen. 

   Niin siitä kirjoittamisesta! Aloitan viime talvesta, se kun meni meni aika vauhdikkaasti. 

   Töissä tuli sitten se "loppurutistus" suoritettua, eläkepäätöstä jonkunaikaa jahkailin, ei se päätös

sittenkään niin helppo ollut, ihme kyllä. No sain sen viimenkin tehtyä ja kesällä sitten eläke alkoi. 

   Reilut 48 vuotta tuli työuraa satamassa kartutettua, ei hassummin vaikka itse sen sanonkin, hullulta

tuntuu tuo ajan kuluminen kun sitä kelaa taaksepäin. Mutta siitähän sanotaan että aika kuluu hyvin kun on mukavaa ja että viihtyy. Satamassa on se oma työmaa fiilis ja huumori. Siellä vietetyt vuodet

kertovatkin selkeästi sen että että viihdyin. Taisi sattua omanlainen työmaa kohdalle, sellaista toivon

kaikille itse kullekin, joskus sen löytämiseksi ja saavuttamiseksi kannattaa kuitenkin itse joustaa sopivasti jostain ja sopeutua. Ihmisiä kun on niin erilaisia. Onneksi.

   Taisi urani aikana olla kymmenkunta toimitusjohtajaa, sekä paljon enemmän muuta hallinnon ja

johtoportaan edustajaa, siinä tuli nähtyä monenlaista "uudistajaa" ja systeemien kehittäjää. "Ei mikkä

muut, josei luada uutt" On aivan totta, jollei uudistukset ole vain uudistuksen vuoksi. Pitäähän niistä

hyötyä olla ja ne pitää sovittaa jo olemassaolevaan kulttuuriin että toimivat.

    Sitten hankin itselleni (eläkeleluiksi) uuden matkakameran, tietokoneen ja digitaalisen piirustus laudan. Vanha pc:kone jäi vielä varakoneeksi 10 v,  palvelleena, XP : n taru kun on loppumassa, en enää innostunut uudesta Window`sista, joten päätin siirtyä omppu laitteisiin. Samalla vanha Nokia

jäärä heitti senkin perinteen romukoppaan. Oma totuttelunsa näissä on ollut, niiden kommervärkkejä olen "ihmetellyt" ja piirrellyt siinä oheessa. Siinä syntyi talvella lisää noita huoneentauluja, joita on mun Etsy kaupassa esillä.

    Ihan uuden innostuksen kaltaisen AHA elämyksen sain kun löysin vanhoja vuosien takaisia luonnosvihkojani, niiltä 70-90 lukujen ajoilta. Monta vihkoa ruutupaperille piirrettyjä erikokoisia

luonnoksia ja muistiinpanoja. Silloin minulla oli tapana (on vieläkin), tehdä ideoista pikkukuvia blokkiin, täydensin niitä sitten tekstillä ja väriehdoltelmilla. Joo o! näistä muistiinpanoista otin oikein asiakseni piirtää/maalata aiheen mukaan näistä digitaaliseen muotoon. Muutama työ on jo valmiina, 

saa nähdä mitä näistä pidetään. Osa ajattelee että "HÖH !" noi on koneella tehtyjä, mutta ei se kone mitään tee, jos ei joku sitä käytä. Näissäkin töissä minä itse olen joka viivan piirtänyt, värit sekoittanut ja pensselin jäljet maalannut. Onhan taidemaailma täynnä eri tekniikoilla ja erilaisilla oudoilla materiaaleilla tuotettuja teoksia. Valo, romu, leikkeet, pännä, pensseli tai pikseli, mitä sitten? No kokeiluja epäonnistumista ja onnistumista ja onnistumisen ja luomisen iloa. Lopputulos on kuitenkin tärkein. Ja luomisen ilo, parasta on jos sen ja tunnelman pystyy jakamaan teoksen muodossa muillekkin.

   Aika paljon on tullut myös valokuvattua tuon taskukameran myötä, se kun on useimmiten mukana,

toisin kun järkkärireppu. No näitä kuvia on muutama esillä Etsyssäkin ja varmasti laitan lisääkin, ehkä jopa kehyksissäkin, kuka tietää.

   Normaalikuvien ohessa on tullut luotua myös "ei ihan tavallisia" kuvia. Käsiteltyjä ja ei muunneltuja, pitää pohtia mitä niistä kehittyy ehkä ajallaan jotain. 

    No tässä näitä kuulumisia, pitää lopettaa tähän, kun pakkaa nämä jutut venymään liian pitkiksi. 

Edellistäkään ei oikein kukaan lukenut, kun oli kuulemma "niin pitkäkin". No taisi se vähän karata kynästä. Palaan piakkoin taas, nyt kun pääsin alkuun. Seuraavina sade/myrsky/räntäpimeydessä rypevissä Marraskuun päivissä, löytyy sopivaa aikaa. Kirjoittelen siitä mitä kesällä puuhailin. Miten eläke alkoi, reissuista, grillailusta rannoilla ja pihoilla, katson mukaan muutaman kuvankin siis

KESÄSTÄ!

   Hyvää Joulun odotusta.                                                                                             Matso.

Hei taas kaikille, on kulunut jonkin verran aikaa edellisestä kirjoittelusta. Ensiksi on ihan pakko kiittää asiakkaita ja kaikkia muita iloisen myönteisestä palautteesta Kontion kesänäyttelyn tiimoilta. Mukava on ajatella näin tekijän näkökulmasta, että niin monella on oman murteen/kielen aforismi 'huoneentauluna' jossain keittiössä, WC:ssä, makuu- tai olohuoneessa, tai työpisteen ilmettä ilostuttamassa.

Kontion näyttelyn palautteesta innostuin sitten syyspuolella tekemään muutaman uuden työn, jotka sain näytteille siihen 'tois pual kattu' Kuninkaankadulle, optikko Palmun ikkunaan. Käykää kurkkaamassa. Ovat siinä ikkunalla lokakuun ajan.

Nii-i, se on jo syystalvea ja upea kesä meni taas kuin siivillä. Me nautittiin siitä ihan kotikulmilla, ja taas kerran on todettava, että on tää Rauma aika mukava paikka elää. Vaikka niitä nurisijoitakin, jotka ovat toista mieltä, paljon löytää. Mutta jos ajatellaan samankokoisia kaupunkeja Suomessa, niin aika köyhää niiden tarjonta on. Ajatelkaa vaikka Rauman musiikkitarjontaa viime kesältä, eipä ollut hassumpaa. Bluesia, rokkia, kantria ja jopa klassista. Ja missä ympäristössä! Poroholma/Otanlahti. Vanha Rauma. Terassit, puistot ja vielä lämpimät illat siihen kruunuksi. Mikäs siinä viihtyessä. Bluesin lisäksi jäi parhaiten mieleen Ismo Alangon esiintyminen Vanhan Rauman kesäpihalla, oli mielestäni mahtava fiilis, tosi hyvä keikka.

Taidetta tuli katseltua tietysti myös, Hesassa, Turussa, Tampereella ym, tosin liikaa valikoiden ennakkoon, parhaat ja jännittävimmät elämykset kun yleensä löytyvät niistä pienemmistä näyttelyistä siitä nurkan takaa. Tosin ne pahimmat löytyvät siitä samasta paikasta. Mutta se löytäminen on se juju ja yllätys se ilo.

Raumaa vielä kehuakseni, oli sekin hienoa, että sai viedä vieraita ja yllyttää näitä 'ei niin taiteista kiinnostuneita' katsomaan Horilan Kertun upeaa näyttelyä Taidemuseolle. Ehkä kesän paras näyttely Suomessa ja vielä täällä, paikallisin voimin.

Myös meren rannalla tietysti nautittiin elämästä, on se vaan aina hienoa katsella Kortelassa, kun aurinko laskee mereen ja laivat kulkee satamaan ja sieltä maailmalle. Laitan tähän yhden kymmenistä auringonlaskukuvistani esille ihan kesäfiiliksen vuoksi.

Sekin on kokeilemisen arvoinen tilaisuus, kun Pitsiviikolla on Vanhan Rauman pihat avoinna. Meillä on Tuulan kanssa tapana viettää turistina Raumalla päivää tuolloin. Istuskellaan kahveilla, kierrellään pihoja ja keskustellaan talojen omistajien ja turistien kanssa, käydään syömässä - hyvin ja rauhassa - istutaan terasseilla ja nautitaan kesästä ja elämästä ihan pikkuhiljaa, kiirehtimättä mihinkään.

Tulihan sitä käytyä Tall Ship Race -laivoja katsomassa Hesassa ja Tornin huipulla drinkillä, mukava reissu hyvien ystävien kanssa, sekin ihan ilman kiirettä. Vahingossa tuli käveltyä koko rantaviiva Hietalahdesta sinne kauppahallin kohdille ja siinä merta ja laivoja katsellessa tuli taas mieleen Rauma ja sen rannat ja miten niitä vielä jäljellä olevia hyödynnetään ja kehitetään meitä kaupunkilaisia varten. Hyvä että on tuo Poroholma, Otanlahti ja Fåfängan alue vielä jäljellä, ainut minne raumalaiset vielä voivat mennä meren rannalle nauttimaan ystävien kanssa merellisestä tunnelmasta ja tapahtumista. Toivon, että tämä tunnelma säilyy ja alueen kehittäminen toteutuu ihmisten ehdoilla. Kuten joku totesikin, tehdään siitä raumalaisten kesäinen olohuone.

Pitää myös muistaa, että näitä samantyylisiä alueita löytyy koto-Suomesta kymmeniä, ellei enemmänkin, joita on jo hyödynnetty erittäin onnistuneesti ihmisten viihtyvyyden kannalta. Kaikki kehittäminen ja rakentaminen pitää käydä läpi tiuhan ja asiantuntevan seulan, sieltä suunnitelmista on löydettävä uutta, omintakeista ja ennenkaikkea persoonallista raumalaista toteuttamista ja sekin vielä tyylillä. "Ei oo helppoa."

Sama pätee uuden kauppakeskuksen toteuttamisessa: kevyt, ilmava, sopivan kokoinen, persoonallinen, valoisa rakennus, josta tulisi Suomen tyylikkäin kauppa/toimintakeskus, uusi tulevaisuuden Unesco-kohde ja suunnittelun, muotoilun ja rakennusosaamisen muistomerkki.

Raumalle on 'puuhasteltu' vuosikausia omaa ravintolalaivaa kanaalinmutkan paikkeille. Vanhaa purjelaivaa siihen haaveillaan, muttei niitä enää ole saatavilla, jos joku löytyy niin aika surkeita ne ovat, joten ainoa keino olisi rakentaa sellainen uudelleen, ja sekin näyttäisi sitten uudelta. Eikä siihen mitään surkean näköisiä aluksia pidä tuoda lainkaan, joten hyvä on kun aiemmat suunnitelmat eivät toteutuneet.

Nyt haluan viedä ihmiset matkalle Kanalin mutkasta satamaan, mistä löytyisi muutama kohde, joissa ilmenisi vielä, mikä on Rauman sielu, on aina ollut, ja jonka jälkipolvetkin saisivat kokea, ettei kävisi niin kuin purjelaivakauden jäämistölle ja muistoille, jotka ovat jäljellä vain pienesineinä museoissa, valokuvina kirjoissa ja kirjojen tarinoissa. Niin, onneksi ovat edes nämä jääneet jäljelle upeasta purjelaivakaudesta Raumalla. Lähdetäänkö matkaan, pelastamaan paloja raumalaisuuden sielusta?

Meri, satama ja laivanrakennus. Nämä yhdessä. Näitä yhdistää, ja näitä katsomaan on kaupungista kuljettu aina kanalia tai sen vartta pitkin. Aloitamme siis matkamme 'vesikioskilta', jonka kaupunki rakennutti uudelleen vanhan mallin mukaan entiselle paikalleen Kanalin Helmen viereen ja jossa toimii nykyään erittäin suosittu kahvila pienine puutarhaterasseineen.

Vanhaan teatterirakennukseen on saneerattu Bauhaus-tyylinen ravintola, jossa on hyödynnetty entinen näyttämö pienempiä konsertteja ja ohjelmaa varten. Vanhaan Karin kouluun on siirretty teatterin toiminta sekä paljon erilaisia näyttelytiloja ja siitä on tehty raumalaisen kulttuurin näyteikkuna eri suuruisine putiikkeineen, joissa myydään parasta raumalaista osaamista. Entisiin luokkahuoneisiin ovat saaneet omat tilansa erilaiset yhdistykset ja seurat, jotka yhteistyössä järjestävät ohjelmailtoja. Entisen teatterin edustasta on muodostunut oikea Tapahtumien Tori musiikki-iltoineen ja esityksineen. Mukavana yksityiskohtana Cedercreutzin 'Sirkushevonen'-patsas, joka muistuttaa tilan käytöstä erilaisissa esityksissä ja sirkuksissa, sekä viittaa myös historiaan, tällä paikalla kuljetus hoidettiin hevosilla, kun kalastajat toivat tavaraa veneillä kaupunkiin myytäväksi, ja veivät ostoksensa. Myös satamaan kulki tästä paljon hevosten vetämiä kärryjä, joten patsaalle on löytynyt erinomainen paikka.

Kanaalin mutkasta eteenpäin on ravintolalaivana jo jonkin aikaa toiminut Relanders Grund -majakkalaiva, joka ostettiin Raumalle takaisin kotiin (vai onkohan se jäljennös?) Se loistaa pirteän punaisena ilta-auringossa ja sieltä kuuluu trubaduurin laulua ja kaunista kitaransoittoa. Ne ihmiset, jotka eivät mahdu laivan kannelle, istuvat ympäröivällä terassilla, jonka metallijalkaiset tuolit on maalattu samalla punaisella, kuin itse alus.

Toisella puolella kanaalia ovat ihmiset piknikillä. Siellä näkyy olevan rakastuneita pareja kävelyllä puiston siimeksessä, myös vanhuksia istuskelemassa tuoleilla ja penkeillä, sekä paljon lapsiperheitä leikkipuistossa ja sen ympärillä. Pususillan jälkeen entisen liikennepuiston kohdalla on tunnelmallisen puistotien varrella kahvila ja pari pientä erikoisliikettä tyylikkäässä uudisrakennuksessa. Vastarannalta kuuluu musiikki siellä olevasta kahvila-ravintolasta, jonka ympärille on ruopattu kanaalista puolikaaren muotoinen vesialue. Näkymää koristavat lyhdyt ja puusilta.

Veneiden ja puiston jälkeen näemme kanaalin ylittävän Rauma Campuksen rakennukset asuntoloineen, jotka yhdistävät kaupallisen, merenkulun, meriteknologian ja uuden teknologian tutkimuskeskuksen opinahjot toisiinsa. Vasemmalla on persoonallinen Satama Hotellin rakennus. Rakennuksia sanotaan Rauman merimerkeiksi, vastapainona Vanha Rauma on sen maamerkki.

Tämän jälkeen saavumme Anderssonin sillalle, siitä katselemme merelle päin. Näemme maisemoidun rannan puut, jotka peittävät pian purettavan kemikaalisataman säiliöt. Ennen sitä kalasataman entiselle alueelle rakennettu upea vierasvenesatama. Vasemmalla, Suojan puolella satamaa, on paljon muistoja menneestä Raumasta, joten suuntaammekin sinne. Taidokkaasti rakennettujen laitureiden, penkkien ja lyhtyjen alueella aistii merenkulun historiaa vanhoine satamanostureineen. Rauman omaa rautatietä, joka synnytti sataman kukoistuksen, kunnioitetaan upealla veturilla vaunuineen. Satamamuseossa on esillä vanhoja trukkeja ja koneita, sellupaaleja ja paperirullia, ja mittava määrä muita työvälineitä kertomassa ahtauksen ja merenkulun historiasta ja menestyvästä satamastamme.

Viereisessä samanlaisessa rakennuksessa on telakkamuseo, joka ansiokkaasti esittelee koko raumalaisen telakkateollisuuden historiaa. Esillä on mittava määrä työkaluja ja materiaaleja sekä laivojen osia. Laiturilla on (minun mielestäni alueen helmi, jonka idean esitin jo Rauman sivuilla silloin, kun Syynätäs Rauma ja Rauman kehittämisfoorumiin kirjoitettiin) 50-60 -luvulla Raumalla rakennettu rahtilaiva upeasti entisöitynä. Laivan ruumassa on ravintola, jonka toiminnasta vastaa merikoulun ravintola-alan oppilaitos. Molemmilla kansilla on rakennettuna laivan hengen mukainen terassiravintola. Täällä on kesän mittaan useita merenkulkuun liittyviä tapahtumia merimieslauluineen. Turistit viihtyvät täällä aidossa satamatunnelmassa ja ihmettelevät, kuinka Raumalla on ymmärretty pelastaa vanhaa satama- ja telakkahistoriaa, joka on muualla menetetty. Erityisesti ihastellaan vanhaa, kaunista rahtilaivaa, joita ei ole tältä ajalta alkuperäisenä säilynyt kuin muutama harvinaisuus, joista yksi on Raumalla. Ehkä on jotain opittu viime tingassa.

Täältä merelle päin kulkiessa huomaamme, että vanhat öljysataman putkistot on poistettu ja säiliöt kadonneet. Alueelle on satamalaiturin merenpuoleiseen päähän tehty laajennus vierasvenesatamalle palveluineen. Siitä merelle päin noustaan ylös mäelle, jossa on upea puurakennus, tyyliltään vanhan Suojan kahvilan peruja, mutta suurempi. Rakennus toimii hotellina ja ravintolana, jonka aurinkoinen terassi on erityisesti turistien suosiossa, sieltä on suora näkymä yhteen Suomen vilkkaimmista kauppasatamista, joka on mahtava näky laivoineen, varsinkin täältä korkean mäen päältä nähtynä. Myös viereisen, entisen telakka-alueen uutta ilmettä voi täältä ihailla. Hieno keskittymä meriteollisuuden huippuosaamista yhdellä silmäyksellä. Lähimpänä näkyy olevan huippuhuvijahteja ökyrikkaille rakentavan telakan tuotteita näkyvillä. Taaempana siintävät mahtavat aaltovoimalan rakenteet, viimeistelyä vaille, toimitettavaksi taas jonnekin päin maailman meriä.

Tällaisena näkisin Raumaa jatkossa kehitettävän, näistähän oli suunnitelmia jo tehtykin muutama vuosi sitten, mutta jonnekin se taas hautautui. Telakan rautakourien ja raumalaisen merenkulun muistomerkki pitää saada toteutetuksi tuonne Suojan puolelle laivoineen niin kauan, kuin se on mahdollista. Muutaman vuoden kuluttua huomataan, ettei tämäkään enää ole mahdollista, kun laivat on siltä ajalta viimeisetkin romutettu.

Puiset merenkyntäjämme menetettiin, jos ei toimita, ei jää rautaisiakaan. Sitten muistellaan niitä suuria ikäluokkia, jotka työllään vaurastuttivat tämän maan. Telakkateollisuus on vain valokuvina ja kaitafilmeinä muistoissamme.

No ni, ohhoh, taidanpa lopetella ja keskittyä luomaan jotain uutta. Hyviä syys- ja talvipäiviä kaikille!