Matsongohinoi

Suomen kuvataiteen päivänä 10.07.15

Suomen kuvataiteen päivää vietettiin jo kuudetta kertaa tänä vuonna. Päivää vietetään Helene Schjefbeckin syntymäpäivänä, vuosi vuodelta yhä laajemmin ja näyttävämmin.

Raumalla oli useita näyttelyjä ja tapahtumia, oli avajaisia ja taiteilijoilla oli työhuoneillaan avoimien ovien päivä. Myös monet yhdistykset ja tahot järjestivät erilaisia tapahtumia Raumalla ja lähikunnissa. Myös meillä oli tarkoitus osallistua tapahtumiin ja kierrellä vapaamuotoisesti eri kohteissa. Katseltiin mitä olisi tarjolla ja tehtiin jopa rento suunnitelma päivän varalle, ilman mitään

aikataulua kierreltäisiin.

Mutta ne suunnitelmat jäivät toteutumatta aiotulla tavalla. Olimme rannassa iltapäiväkahvilla, nautimme hienosta kesäpäivästä "chillaillen" sillai rennosti. Siinä merelle katsellessani, tummat aurikolasit päässä, oli hieman sellainen olo, että silmät olivat rasittuneet kirkkaasta heijastuksesta.

Käänsinkin tuoliani, etten tuijottelisi merelle päin. Ajattelin kai siinä että silmät rauhoittuvat, enkä sen enempää kiinnittänyt huomiota asiaan. Illalla sitten kotona, kun vaihdoin silmälasit päähäni huomasin, että oli vähän hämminkiä oikean silmän näkökentässä. Peittelin vuoroin kumpaakin silmääni ja vertailin näkymää, totesin että oikean silmän sisällä leijui langanpätkiä, ikäänkuin meduusoja meressä. Lisäksi oli mustia pilkkuja kuin jotain nokipölyhiukkasia, ei niiden läpi paljon nähnyt, ehkä noin puolet normaalista. Siitä sitten nettiin tutkimaan oireita, hahmottelin siinä mielessäni asiallisen viileesti kaiken ylimääräisen, suodattaen oman diagnoosini, joka sekin oli vain oma kuvitelmani vaivan laadusta. Aika lähelle kuitenkin osuin. Sen olen oppinut muiden kokemuksista, ettei kannata kerätä kirjoista tai netistä kaikkia vaivoja, jotka mahdollisesti sivuavat omia oireita, mitä tunnen tai kuvittelen. Siitä tulee helposti niin paljon vaivoja ja tauteja, uusia ja kuviteltuja, että ihme on ellei sairaaksi tule.

Joten asiatuntijalta apua hakemaan. Maanantaina menin heti aamulla Palmun Pekan juttusille, hän katsoi silmäni, tutki tarkkaan ja totesi, nyt on parempi kääntyä silmälääkärin puoleen, samalla hän kertoi mikä on vialla ja tiesi kyllä mistä puhui.

Näin se meni, tullaan siihen Suomen kuvataiteen päivään, josta tuli minulle ikimuistoinen. Sain kokea sellaista tunteiden, värien ja valojen leiskutusta, jota tuskin olisin kokenut missään taidetapahtumassa. Siinä piti oikein keskittyä, että pysyi paikallaan ja pystyi keskittymään oleelliseen, eli pieneen vihreään lamppuun.

"Näkömuistikuva silmälaserista"

Niin, silmästäni oli verkkokalvo hieman revennyt ja nyt sitä ammuttiin laserilla takaisin kiinni. Eli laser polttaa niitä reunoja ja niihin alkaa kehittyä arpikudosta, jolla se kiinnittyy sitten takaisin kiinni.

Nyt se siellä "kypsyy" kuten lääkäri sanoi, kypsyy kiinni. Yöllä kotona näkyi kaikenlaisia kuviota ja niitä mustia meduusoja leijumassa siellä nokipölyn seassa, kaikki näytti kovin epätodelliselta. Aamulla pidin silmiäni kiinni pitkän aikaa, ajattelin että näenköhän enää mitään, onko kaikki kunnossa? Silmässä epämääräinen kuvio, jonka kai olin näkevinäni.

"Muistikuva aamunäkymästä"

Siinä kaikenlaista pohtiessani ei ollut mielessä mitkään normaalit pikkujutut, kuten joku pyörätien

rakentaminen tontilleni tai kattoremontin teko. Varovasti silmät avattuani maailma kuitenkin näytti ihan entiseltään, joskin hieman samealta toiselta puolelta, johtuen niistä leijuvista meduusoista jotka vieläkin vaeltelivat silmäni sisällä. Oli se aika outoa, ei särkyjä ei kipuja ei mitään vaivoja ei leikkausoperaatioita vain pommitusta laserilla POKS!

Kahden viikon päästä tarkastuskäynti. Neljään viiteen viikkoon ei oikeastaan saa mitään tehdä, ei piirtää ei lukea, ei saunoa, ei nostaa mitään, pitää varoa ettei silmään synny painetta. Musiikkia kuuntelin ja mietiskelin uusia juttua, joita tulisin tekemään sitten kun taas pystyn. Vähän kaupungilla käyntiä, sellaista haahuilua ja aina pitää muistaa ettei mitään rasitusta, ei kauppakassia kassalta kärryyn vanhasta tottumuksesta! Nyt on sitten itsestä kiinni, ettei aloita mitään liian aikaisin. Kun on muutama työ kesken, parhaassa vaiheessaan, remppaakin olis ihan riittävästi, nurmikkokin kasvaa,,,

Nyt vaan odotellaan tarkastuskäyntiä ja toivon todella että verkkokalvo olisi kiinnittynyt. Todennäköisesti se vaatii pientä laserkorjailua vielä, ennustelivat TYKS:issä. Mutta se on sitten jo pikkujuttu, jos sais vielä piirrellä, maalata, valokuvata, lukea, saunoa, tehdä remppaa ja elää kuten ennenkin.

Tällaisia pieniä pysähdyksiä kai silloin tällöin tarvitaan, muistuttamaan meitä siitä, että elämä on tässä ja nyt. Tässä vielä mielummin ilman mitään vaivoja, joten kannattaa elää nyt. vaikka pienten vaivojenkin kanssa, elää eikä vain kuvitella elävänsä. Ilman itse kehitettyjä tekosyitä.

Näin minulla tämä sateinen ja viileä kesä meni. Silmää vähän vielä korjailtiin tarkastus-

käynnillä. Ja ehtiihän sitä vielä nauttimaan kesästäkin. Oli se hienoa käydä rannassakin nauttimassa loppukesän ja syksyn lämpimistä ja kauniista päivistä, uskalsin jopa uida ja saunoakin.

Sain jopa luvan lentää. Kävimme Riikassa pitkällä viikonloppulomalla. Hieno kaupunki, käytiin joka päivä tutustumassa muutamiin kohteisiin, muuten nautiskeltiin vain tunnelmasta.

Rästslaukumns aukio, takana mustapäiden talo.

Siellä sattui olemaan kaupunkifestivaalit, oli varmaan väkiluku tuplaantunut viikonloppuna? Oli sitä porukkaa sen verran, mutta ei se haitannut kaikki toimi ja lupsakasta oli. Juhlakansakin juhli

ihan leppoisasti, oli hyvä tunnelma.

Festarimeininkiä Riikalaisittain.

"Black Magic" 1752 perustettu baari. Riika Balsami parhaimmillaan.

Jugend korttelit kierrettiin tietenkin,,,

Minulle Art Nouveau ystävänä se oli hieno kokemus.

Upea portti.

Hieman sivummalla.

Latvian kanssalliskirjasto oli "tois pual jokke".

Rautatiesilta, Daugava joen yli.

Ilta Daugava joella.

Iltatunnelmaa Riikan vanhassakaupungissa.

Tätä kirjoitellessani on syksyn ensimmäinen pimeä ja sateinen päivä, otin tänään ensimmäistä kertaa kynän käteeni sitten kesäkuun alun. Värkkäilen tähän pari kuvaa kokemuksistani, ja jos vaikka muutama valokuvakin löytyisi jutun höysteeksi. Sen näette sitten kun saan ne tehtyä ja tekstin siedettäväksi. Piirtäminen ja päätetyö näköjään rasittaa senverran silmiä, että yritän jos malttaisin tehdä vain tunnin-parin mittaisia jaksoja. Se on vaan niin että kun innostuu ja kekittyy työhön, niin aika se vaan kuluu ihan huomaamatta. Mutta on taas mukavaa puuhailla kaikenlaista, katsotaan mitä saan aikaan.